Euroopan Unionin kestävyysraportointidirektiivi haastaa yritykset näkemään kestävyyden pelkkää raportointia pidemmälle. Direktiivi velvoittaa vastuullisuuteen ja läpinäkyvyyteen. Liiketoiminnan kestävyys tehdään näkyväksi CSRD-raportoinnin kautta.
Yksi CSRD:n painopistealueista on liiketoiminnan ilmasto- ja ympäristövaikutukset. Yritysten on raportoitava yksityiskohtaisesti kasvihuonekaasupäästöistä, energiankulutuksesta, veden käytöstä ja esimerkiksi jätehuollosta. Weeefinerillä me tavoittelemme vaatimusten täyttämisen lisäksi merkittäviä liiketoiminallisia hyötyjä vesien käsittelyssä kaivos-, metalli- ja prosessiteollisuudessa.
Mahdollistamalla materiaalien kierrättämisen ja uudelleenkäytön autamme vähentämään jätteiden syntymistä ja esimerkiksi energiankulutusta, näin vaikutamme suoraan yritysten kykyyn vastata CSRD-raportointivaatimuksiin. 4D Sieppari® -teknologiamme on tässä keskeisessä asemassa. Yhteistyökumppanimme voivat vähentää ympäristöjalanjälkeään ottaessaan talteen arvokkaita materiaaleja ja hyödyntämällä materiaalit uudestaan prosesseissaan, samalla noudattaen tiukkoja EU:n direktiivejä.
Kestävä kehitys ja arvoketjujen läpinäkyvyys
Kestävän kehityksen hallinta ja sen vaikutukset arvoketjuihin ovat keskeisiä tekijöitä CSRD-direktiivissä. Yritysten tulee esittää hallintorakenteensa ja -politiikkansa läpinäkyvästi sekä niiden vaikutukset arvoketjuihin. Tavoitteena on parantaa vastuullisuutta ja antaa sidosryhmille selkeä kuva yrityksen kestävän kehityksen toimista.
Weeefiner yhdistää kestävyyttä tukevat käytännöt kiertotalouden tehokkuuteen. Autamme sidosryhmiämme täyttämään CSRD-vaatimukset ja näin kehittämään hallintokehystään. Haluamme olla osa kattavaa lähestymistapaa, joka tukee lakisääteisten vaatimusten noudattamista ja edistää kestävämpiä liiketoimintamalleja. Talteenotto- ja puhdistusteknologioidemme avulla mahdollistamme positiiviset vaikutukset toimittajiin ja asiakkaisiin. Tämä edistää kestävien käytäntöjen leviämistä koko arvoketjussa ja asettaa kumppanimme kestävän kehityksen eturintamaan.
Double Materiality
CSRD:n ytimessä on kaksinkertaisen olennaisuuden käsite, joka edellyttää yrityksiä raportoimaan, miten kestävyysaiheet vaikuttavat sekä taloudellisesti että ei-taloudellisesti merkittäviin liiketoiminnan osa-alueisiin. Talteenotto- ja puhdistusratkaisut kattavat tämän yhtälön molemmat puolet tarjoamalla taloudellisia hyötyjä materiaalin talteenoton kautta ja edistämällä laajempaa yhteiskunnallista ja ympäristöllistä vastuullisuutta esimerkiksi biodiversiteettiä suojelemalla.
4D Sieppari® -ratkaisujen käyttöönoton yhteydessä pyrimme tukemaan asiakkaitamme myös välillisesti kestävyyteen liittyvien riskien ja mahdollisuuksien tunnistamisessa (ESRS).
Katse tulevaisuuteen
CSRD:n todellinen arvo ei ole raportoinnissa, vaan kestävyyden integroimisessa liiketoiminnan ydinstrategioihin ja päätöksentekoprosesseihin. Weeefinerilla roolimme ulottuu pidemmälle kuin vain auttamaan asiakkaita täyttämään yhteiskunnan asettamia vaatimuksia – mahdollistamme konkreettisen arvon luomisen kestävien toimintatapojen kautta.
Teknologiamme avulla autamme yrityksiä muuttamaan ympäristöhaasteet mahdollisuuksiksi. Lähestymistapamme ei ainoastaan auta CSRD-vaatimusten noudattamisessa, vaan positioi asiakkaamme menestymään pitkällä aikavälillä liiketoimintaympäristössä, jossa kestävyys ohjaa arvonluontia ja kilpailuetua.