FI | EN

Puolustusvoimien ja Weeefinerin kehityshanke kenttäpilotoinnissa

7.6.2022

Puolustuskiinteistöjen, Puolustusvoimien ja Weeefinerin yhteistyön tavoitteena on selvittää, kuinka 4D Sieppari –teknologia soveltuu ampumaratojen hulevesien metallijäämien poistamiseen. Lupaavien tulosten perusteella projektia on jatkettu tänä keväänä.

weeefiner pilotoimassa puolustusvoimille

Puolustusvoimien yksi toiminnan osa-alueista on selvittää ennakoivasti toimintansa ympäristövaikutuksia sekä kehittää ympäristöteknisiä ratkaisuja ja kestäviä toimintatapoja. Esimerkiksi ampuma- ja harjoitusalueilla on toteutettu useita ympäristönsuojelua parantavia rakennushankkeita.

Weeefinerin, Puolustuskiinteistöjen ja Puolustusvoimien yhteinen kehityshanke tähtää selvittämään, kuinka 4D Sieppari –teknologia soveltuu metallipitoisten hulevesien puhdistamiseen.

"Puolustusvoimien ja puolustuskiinteistöjen yhteisissä tutkimus- ja kehityshankkeissa pyritään aktiivisesti etsimään innovatiivisia ratkaisuja ympäristöhaasteisiin. Teknologia, jolla saadaan huleveteen liuenneet metallit talteen ja kierrätettyä myös haastavissa kenttäolosuhteissa, on ehdottomasti kehittämisen arvoinen", Puolustusvoimat kommentoi.

4D Sieppari asennettiin osaksi kaivojärjestelmää

Aiemmin toteutettujen laboratoriotestausten jälkeen 4D Siepparin soveltuvuutta lähdettiin todentamaan pidemmällä käyttökokeella. Käyttökoetta varten rakennettiin erilaisia passiivisia 4D Sieppareita, jotka toimivat ilman sähköä. Nämä siepparit asennettiin osaksi nykyistä kaivojärjestelmää neljän kuukauden ajaksi, jotta kenttäolosuhteiden vaikutusta niiden toimintaan voitiin testata.

Tulokset vahvistivat laboratoriohavaintoja. 4D Sieppari poisti lyijyn ja muut kohdemetallit erinomaisesti hulevedestä. Kehityshanke on jatkettu vuoden 2022 alussa ja seuraavan vaiheen kenttäpilotointi aloitettiin keväällä.

Lupaavia tuloksia jo laboratoriokokeista

Siepparin soveltuvuutta Puolustusvoimien hulevesien puhdistamiseen testattiin laboratorio-olosuhteissa jo vuosien 2019–2020 aikana. Suodatuskokeisiin käytettiin ampumaradan hulevettä sekä raskaan raketinheittimen pesuvettä.

“Kustomoitujen metallisieppareiden valmistamisessa hyödynnettiin innovatiivista 3D-tulostusteknologiaa, selektiivistä lasersintrausta”, kertoo kehityshankkeesta pro gradu –tutkielman tehnyt Jutta Koskinen. “Sen avulla metallien talteenottoon kykenevä materiaali sisällytettiin helppokäyttöisten kiinteiden suodattimien muotoon.”

Tulostetuille huokoisille sieppareille suoritettiin kattavat kokeet, joiden perusteella 4D Sieppari –teknologia osoittautui erittäin toimivaksi ratkaisuksi metallipitoisten vesien puhdistamiseen laboratoriomittakaavassa.

Uusi aluevaltaus 4D Siepparille

4D Sieppari eli 4D Scavenger on Weeefinerin innovatiivinen suodatusteknologia, jonka avulla liukoisia metalleja ja ravinteita voidaan tehokkaasti talteenottaa erilaisista vesivirroista. Teknologiaa on aiemmin sovellettu erityisesti teollisuuden prosesseihin, mutta räätälöitävyytensä ansiosta se voidaan valjastaa myös jäte- ja hulevesien puhdistukseen.

Kehityshankkeen tulosten perusteella on selvää, että 4D Siepparit soveltuvat hyvin niin purkuputkiin, käsittelykaivoihin kuin keräyssäiliöiden purkuventtiileihinkin.

Tulevaisuudessa hule- ja jätevesien käsittelyn merkitys tulee kasvamaan, kun haitallisten metallien raja-arvot tiukentuvat ja käsittelykustannukset kasvavat. Tämän vuoksi tarvitaan 4D Siepparin kaltaista teknologiaa, joka voidaan liittää suoraan jo olemassa oleviin kaivojärjestelmiin ja jonka avulla haitallisten metallien määrää voidaan kontrolloida kustannustehokkaasti.

Weeefiner kenttäpilotoimassa 4D Sieppari -ratkaisua. Oikealla lähikuva asennuksesta.